Singapore

Lento Balilta Singaporeen sujui mukavasti. Paitsi että olin jättänyt epähuomiossa päiväreppuun molemmat aurinkorasvani. Purkit oli asianmukaisesti minigrippeihin pakattu, mutta kumpikin taisi olla tilavuudeltaan 125ml sallitun maksimin ollessa käsimatkatavaroissa vain 100ml. Voiteet jäivät siis balilaisen tullivirkailijan haltuun, mikä hieman harmitti, koska vastaavat tuotteet ovat täällä joka puolella sikahintaisia. Kysynnän ja tarjonnan laki vallitsee, sillä ilmeisesti lämpimissä maissa on huomattu kalmankalpeiden länkkäreiden pakonomainen tarve suojavoiteille. Ne käyvät siis yhtälailla kaupaksi, vaikka hinta olisi kuinka korkea. Minun lisäkseni ovatkin varmasti monet ne matkaajat, jotka kuvittelivat löytävänsä aurinkovoidetta (kuten mitä tahansa muutakin) luonnollisesti puolet halvemmalla mistä tahansa etelänmaasta. Noh, Singaporesta tarttui taas matkaan uusi purnukka lähes yhden päivän budjetin hinnalla.

Saavuin Sporen lentokentälle perjantaina 4.3. puolilta päivin. Jälleen rinkkani lipui liukuhihnalta ensimmäisten joukossa ehkä minuutin odottelun jälkeen. Rajamuodollisuudet hoituivat heittämällä, ilmoitin viipyväni maassa arviolta viikon, ja passiin lyötiin sen kummempia kyselemättä 90 päivän leima. Tullissa minut ohjattiin vihreää linjaa pitkin viipymättä suoraan läpi. Söin pikaisen lounaan, nostin rahaa ja lähdin valloittamaan kaupunkia.

Minulla oli erään kehutun guesthousen osoite tiedossa, ja ensin harkitsin suoraa taksikyytiä perille. Rinkka tuntui kuitenkin lyhyen ja helpon lennon jälkeen kevyeltä, ja päätin lähteä hieman seikkailumielellä liikkeelle. En kysellyt kaupungin karttaa tai minkäänlaisia ohjeita lukuisista infotiskeistä. Päättelin lentokentän opasteista, että taksin lisäksi vaihtoehtoja keskustaan siirtymiseen oli kaksi: bussi tai metro. Bussiasema näytti hieman autiolta ja luotaantyöntävältä, joten valitsin metron. Ensin piti ajella parilla sky trainilla terminaalista toiseen, mikä oli kuitenkin helppoa erinomaisen opastuksen ansiosta. Metroasema löytyikin vaivatta, ja siellä selvisi, että keskustan kupeessa oli muuan Lavender-niminen metroasema. Etsimäni guesthousen osoite oli 125 Lavender Street, joten tämä asema kuullosti lupaavalta. Parin pysähdyksen jälkeen piti vaihtaa metroa, mutta se kävi jälleen helposti mainioiden opasteiden johdosta. Toisessa metrossa pääsin kunnon itämaisen ruuhkametron makuun, sillä se oli aivan tupaten täynnä, ja näytti siltä, että jos tungen rinkkoineni sisään yhdestä ovesta, toisesta ovesta kimpoaa ulos kaksi ihmistä. Kummasti tilaa kuitenkin löytyi, ja 10 minuutin kuluttua löysin itseni Lavenderin metroasemalta.

Kaivautuessani maanpinnalle ulkona riehui melkoinen ukkosmyrsky. Vettäkin tuli taas kuin esterin peräpäästä, joten jäin odottelemaan pahimman myräkän laantumista katokseen, joka oli sekin täynnä muita sateenpitelijöitä. Kuten tavallista päiväntasaajan korkeusasteilla, rankkasade loppui nopeasti ja pian taas helotti aurinko täydeltä taivaalta. Heti katoksesta astuttuani näin liikennekyltin, jossa oli nuoli kohti Lavender streetia. Tuumin, että tämähän kävi helposti, ja lähdin hortoilemaan nuolen osoittamaan suuntaan. Kävelin pienehköä katua aikani tarkkaillen poikkikatujen nimiä, kunnes tie loppui. Kiersin läheiset korttelit yhteen jos toiseenkin suuntaan, mutta ei löytynyt Lavender katua, ei niin mistään. Enkä myöskään nähnyt ainuttakaan muuta hotellia, hostellia, guesthousea enkä majataloa, ei mitään ! Tunsin pienen turhautuneisuuden ja väsymyksen vihlaisun ostalohkossani, ja lähdin takaisin metroasemalle. Ehkä edes joku suuntaa-antava kartta olisi ollut hyvä. Tietysti olisin myös voinut kysyä neuvoa oikeastaan keneltä tahansa kaduntallaajalta, Sporessa kun kaikki puhuvat englantia, mutta en jostain syystä halunnut taipua näin helppoon ratkaisuun. Minulla oli hatara muistikuva, että joku oli reissuni varrella suositellut Little India -nimistä kaupunginosaa, jos olen etsimässä "halpaa" majoitusta Singaporessa.

Muistinkin nähneeni metron asemataulukossa Little Indian, joten suhasin seuraavaksi sinne. Myöhemmin kartan hommattuani minulle selvisi, että aiemmasta sijainnistani olisi kävellyt pikkuintiaan 10 minuutissa, mutta sen sijaan ajoin yhdellä metrolla toiselle puolelle kaupunkia vaihtaakseni toiseen, Little Indiaan vievään metroon. Toisaalta olisihan kartasta myös selvinnyt Lavender streetin ja etsimäni hostellin, kuten myös monen muunkin majapaikan sijainnit, mutta tuollainen on fuskausta, eikä lainkaan yhtä jännittävää ja hauskaa. Saavuttuani Little Indiaan selasin metroaseman karkeaa lähiseudun karttataulua. Buffalo street kuullosti kotoisalta, ja luotin aiemmasta eksymisestä huolimatta edelleen intuition voimaan. Sain taas harhailla ainakin puolisen tuntia, kunnes lopulta yhden kadunpätkän päässä loisti iso valokyltti: "HOTEL". En ollut varma, oliko kyseessä heijastus, jokin väsymyksen aikaansaama hallusinaatio, vai todella ensimmäinen löytämäni hotelli. Näky osoittautui todeksi, sillä samaista katua tallatessani havaitsin pari muutakin mestaa! Yksi näistä mainosti itseään backpacker hostellina, joten ajattelin tämän olevan halpa paikka. Kävin kysymässä, ja järkytyksekseni sain kuulla, että 6 hengen yhteismajoitushuone maksoi 25 Singaporen dollaria yöltä. Tämä on euroissa noin 15e, mikä on yhteismajoituksesta suhteellisen kova hinta. Sitten kävin varmistamassa ensin näkemäni suuren valokyltin alaisen paikan. Sehän se vasta olikin kaiken huippu, pienin koskaan näkemäni "hotellihuone" ja hintaa oli 50 SD per yö! Sain tarpeekseni siltä päivältä, ja jouduin palaamaan häntä koipien välissä yhteismajoituspaikkaan ja nielemään ryöstöltä tuntuvan hinnan. Ajattelin, että viivyn vain yhden yön, ja etsin seuraavana päivänä halvemman.

Check-out aika olisi kyseisessä majatalossa keskipäivällä klo 12.00. Mukavana etuna oli ilmainen internet ja koko talon kattava langaton verkko, joten selailin illalla netistä ja respasta saadulta ilmaiskartalta halvempia majoitusvaihtoehtoja. Jos kävisin hyvissä ajoin nukkumaan, voisin herätä aamutuimaan ja lähteä kyselemään. Toisin kuitenkin kävi, en saanut ajoissa unta ja nukuin pommiin tästä suunnitelmastani. Lisäksi netissä oli näyttänyt pahasti siltä että kaikki hyvät paikat oli jo täyteen buukattu lauantaina. Sain kuitenkin onneksi varattua samasta mestasta vielä toisen yön, vaikka virallisesti tämäkin majatalo oli täynnä. Aamiaisen/lounaan syötyäni lähdin kartan kera tutkimaan kaupunkia. Suunnistin sitten lavender streetille ja löysin vaivattomasti edellispäivänä etsimäni guesthousen. Olin pyörinyt lahjakkaasti lähiympäristössä löytämättä kuitenkaan edes alueen suurinta katua, lavender streetia. Siellä tilaa oli seuraavana päivänä ja siitä eteenpäin, kuten toivoinkin. Hintaa oli täälläkin 20 SD (vajaa 12e) per yö, mutta ilmeisesti kovin paljon tämän halvemmalla ei Singaporesta edes yhteismajoitusta löydy, ainakaan hintalaatusuhteeltaan vastaavaa. Tein siis varauksen sunnuntaista eteenpäin pariksi yöksi.

Ilta saapui, ja tutustuin intialaiseen Saihin, joka työskentelee Singaporessa. Sai on lungi kolmekymppinen jäbä, ja hän tykkää hengailla tämän majatalon mestoilla, jossa majoituin pari ekaa yötä, koska siellä tapaa luonnollisesti paljon porukkaa eri puolilta maailmaa. Otettiin oluet, Sai naukkaili siinä hieman intialaista hyvää viskiä. Hän ja pari paikalle tupsahtanutta saksalaista sälliä olivat aikeissa lähteä ulos sinä iltana, ja pohjia siis kiskottiin. Liittyi mukaan joitain brittejäkin. Alkoi pikkuhiljaa pieni suostuttelu, että lähdehän ihmeessä mukaan! Olin hädintuskin toipunut keskiviikon arak-sessioista, ja kieltäydyin tiukasti koko ajatuksesta. Pari pintin ja erinomaisen viskimaistiaisen jälkeen alkoi kuitenkin jälleen heikko mieleni muuttua. Lopulta sitä mentiin taas, mutta en kyllä kadu lainkaan! Tästäkin kehkeytyi vallan huippuilta. Saksalaiset painelivat brittien kanssa jonnekin klubille, mutta minä pääsin Sain ja yhden toisen intialaisen kaverin mukana jonnekin, minne ei päivä paista, eikä kuulemma olisi muuten ollut länsimaalaisella mitään asiaa.. Ikävä kyllä joudun kuitenkin blogin sivistyneen luonteen vuoksi päättämään kertomukseni tämän illan osalta tähän.

Aamulla heräsin taas liiankin tuttuun olotilaan. Tällä kertaa kuitenkin kohmelon lisäksi havaittavissa oli orastavia flunssan merkkejä. Johtunee pääosin siitä, että ulkona päiväsaikaan Singaporessa lämmöt pyörivät 35 tietämillä ja ilman suhteellinen kosteus on reilun 90% luokkaa, kun taas kaikki sisätilat, toimistotilat, ostoskeskukset, ravintolat ja varsinkin majapaikat on ilmastoitu, ja ilma on järjettömän kylmää ja kuivaa! Ilmastoinnit on yleensä säädetty 18 asteeseen, joka on puolet ulkona vallitsevasta kuumuudesta. Jatkuva vaihtelu kuumasta ja kosteasta kylmään ja kuivaan on järjetöntä, ja varmasti vähempikin altistaa pienelle nuhan poikaselle. Karmean kohmelon kourissa sen sijaan ilmastointi on kuin taivaanlahja, ja siitä vähät välittää, vaikka millainen keuhkokuume tästä helpotuksesta myöhemmin seuraisi. Siirsin matkatavarani puolilta päivin toiseen guesthouseen, johon minulla oli varaus. Kauhukseni sain kuulla, että huoneeseen pääsee vasta kolmelta. Toisaalta ei hätä ollut tämännäköinen, sillä lusin seuraavat tunnit rattoisasti ilmastoidussa burger king -ravintolassa import roskaruokaa ahmien. Kolmen jälkeen loput sunnuntaipäivästä meni nukkuessa ja blogia kirjoitellessa.

Olin aikeissa viipyä enää siis kaksi yötä Singaporessa, jonka jälkeen suuntaisin Malesian puolelle. Maanantaina flunssa paheni, mutta en tohtinut jäädä majatalolle koko päiväksi kärvistelemään. Olin myös suunnitellut hankkivani Malesian huikeita rantakohteita varten oman snorkkelin säästääkseni hieman pitkässä juoksussa, ja lisäksi halusin vielä vierailla Singapore Flyer -nimisessä nähtävyydessä. Pyörin kaupungin lukemattomissa ostoskeskuksissa ison osan päivästä, ja ostinkin lopulta snorkkeli-maski yhdistelmän mielestäni kohtuulliseen hintaan. Sen jälkeen suuntasin kaupunginosaan nimeltä Marina Bay, jossa kohoaa 165 metrin korkeuteen Singapore Flyer, maailman korkein maailmanpyörä. Lippu oli sikahintainen, 30SD, mutta maisematkin noista korkeuksista varsin mukavat. Olen valokuvannut reissussa puhelimellani, eikä minulla ole erillistä kameraa mukana. Jottei vaan päivä olisi ollut täydellinen, kännykästäni loppui akku juuri ennen kuin maailmanpyörä saavutti huippukorkeutensa. Olin tällaisia tilanteita varten hankkinut suomesta ennen lähtöä vara-akun, jota ajattelin pitää aina täydessä latauksessa. Mutta kuten kirjoitushetkelläkin, myös tuolloin kyseinen vara-akku lojui repun pohjalla typötyhjänä. Täytyy myöntää, että hieman söi miestä. Sain onneksi sentään napattua muutaman ihan kelpo kuvan, vaikkakaan en täydestä 165 metrin korkeudesta.

Malesiassa tavoitteeni oli Pulau Tioman -niminen saari läntisen Malesian itäisellä rannikolla, ja taustatutkimusteni perusteella Singaporesta pitäisi häipyä aamuvarhain ensimmäisillä busseilla ehtiäkseen viimeiseen Tiomanille vievään lauttaan. Totesin tiistaiaamuna kellon soidessa kuudelta, ettei minusta ollut siihen vielä. Flunssakin oli lakipisteessään ja olo sen mukainen. Nukuin pitkään, ja varasin kalliin yhteismajoituksen vielä yhdeksi yöksi. Näin jälkikäteen ajateltuna se oli ihan hyvä, koska en ollut edes varautunut kunnolla siirtymiseen. Muunmuassa rahan nostaminen ja jäljellä olevien vähäisten Singaporen dollareiden vaihto Malesian ringgitteihin olisi unohtunut tyystin. Viimeisen Sporen päivän vietinkin pikkuasioiden hoiteluun ja lepäämiseen. Keskiviikkoaamuna nostin viimein kytkimen ja otin suunnaksi Malesian!

Singaporesta jäi pääasiassa yllättävän positiivinen kuva. En oikeastaan tiedä, kuinka suuri osa maassa elävistä ja asuvista ihmisistä on synnynnäisiä singaporelaisia, mutta heidän lisäkseen väestö koostuu pääosin kiinalaisista, malesialaisista ja intialaisista. Mestassa yhdistyy jännittävällä tavalla erilaiset itämaiset kulttuurit länsimaiseen moderniin kehitykseen ja siisteyteen. Kaikki on viimeisen päälle suunniteltu ja toteutettu, selkeää ja toimivaa. Siisteyden osalta maa on ihan omaa luokkaansa osittain överiksi vedetyn lainsäädännön ansiosta. Julkisen liikenteen kulkuneuvoissa ja myös asemilla syöminen, juominen ja varsinkin tupakointi on kielletty 500-1000 dollarin sakon uhalla. Sama pätee ilmeisesti jossain määrin tupakointiin ja syljeskelyyn julkisilla paikoilla, kuten kadunvarsilla ynnä muualla. Röökit vedetään kiltisti röökipaikoilla, ja tumpit löytävät tiensä roskapönttöön muiden roskien mukana. Näin kadut tosiaan hohtavat puhtauttaan, enkä itse nää tällaista järjestelyä yhtään hullumpana. Tosin myös arveluttavia ääripäitä löytyy; ehkäpä hieman överiksi mennään siinä vaiheessa, kun kadunlakaisijat lakaisevat neuroottisesti roskien sijasta puista ja pensaista yksittäin tipahtelevia kukkasia, tai kävelykadun reunaan piirrettyä viivaa ei saa sakon uhalla ylittää, jottei siimaleikkurilla trimmattu nurmikko vaurioidu.

Hauskan kontrastin loivat mm. Chinatownissa tai Little Indiassa vanhojen ja kauniiden itämaisten pikkurakennusten taustalla kohoavat maailman korkeimpiin lukeutuvat hohtavan modernit pilvenpiirtäjät. Elektroniikka on verrattaen halpaa, ja ostareista voi löytää uusinta uutta, mistä monet eurooppalaiset suurkuluttajat näkevät vasta märkiä päiväuniaan. En tiedä kuinka kauan tällaisessa paikassa oikeasti haluaisi asua, mutta jollain tavalla se teki minuun suuren vaikutuksen. Tapasin eurooppalaisia ihmisiä, jotka opiskelivat tai työskentelivät Singaporessa. Koulutus on kuulemma laadukasta ja englanninkielistä, ja työpaikkojen palkkatasotkin ilmeisen kohdillaan. Kaiken lisäksi sieltä lentää edullisesti ja nopeasti muihin Kaakkois-Aasian maihin. Täytyykin varmaan ruveta miettimään opiskelu- ja uramahdollisuuksia Singaporessa :)